MAMMUTIT

Mammutit kuuluivat norsujen sukuun ja ne elivät maapallon pohjoisilla alueilla tuhansia vuosia sitten, jääkausien aikaan. Mammutteja oli useita lajeja ja tunnetuin niistä oli paksuturkkinen villamammutti, joka kuoli sukupuuttoon noin 8000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Mammutit olivat keskimäärin saman kokoisia kuin nykyiset norsut. Niillä oli luisu selkä ja lyhyt häntä. Korvat olivat huomattavasti pienemmät kuin norsuilla. Suurimmat mammuttilajit saattoivat kasvaa viisi metriä korkeiksi. Ne painoivat 3-6 tonnia ja niiden syöksyhampaat olivat parhaimmillaan neljä metriä pitkät.

Mitä mammutit söivät?

Mammutit elivät ankarissa olosuhteissa kylmillä ja kuivilla aroilla. Ne söivät kasveja, pensaita, heiniä ja muita ruohokasveja sekä puiden silmuja, lehtiä ja oksia. Mammutti tarvitsi päivittäin 180-250 kg ravintoa, joten siltä kului lähes koko vuorokausi tarvittavan ravintomäärän etsimiseen. Talvella ne kaivoivat ravintonsa lumen alta pitkillä syöksyhampaillaan.

Mammuttien sukupuutto

Mammuttien katoamisesta sukupuuttoon on olemassa kiistanalaisia teorioita. Jotkut ovat sitä mieltä, että kivikauden ihmiset metsästivät mammutit sukupuuttoon, todennäköisempää on, että ilmaston muuttuessa muuttui myös mammuttien ruokana toimineen kasvillisuus mammuteille sopimattomaan muotoon.

Mitä mammuteista on jäljellä?

Mammuteista on löydetty vain muutamia luita ja harvemmin kokonaisia luurankoja tai suossa muumioituneita yksilöitä, joten niistä ei ole saatu paljoakaan tietoa ennen kuin Venäjällä tehtiin harvinainen löytö vuonna 2007. Jään sisältä löytyi 40 000 vuotta vanha, hyvin säilynyt mammutin poikanen, jolle annettiin nimi Ljuba. Ljubaa tutkimalla tiedemiehet ovat voineet päätellä paljon mammuttien elintavoista. Ljuban ansioista tiedemiehet saattavat jopa selvittää mammuttien geeniperimän. Voisiko sen avulla herättää sukupuuttoon kuolleet mammutit henkiin?

Herättääkö tiede mammutit henkiin?

Periaatteessa sukupuuttoon kuolleita eläimiä voidaan yrittää herättää henkiin. Mammutin herättämiseen tutkijat ovat keksineet muutamia erilaisia vaihtoehtoja. Kysymys on kuitenkin niin vaikeasta tehtävästä, ettei se välttämättä onnistu.

Lähde: Wikipedia.

logo kiertueaikataulut kuvagalleria kuuntele mammuttibiisi mammuttien historia